Rakentaminen on aina ollut enemmän kuin pelkkää suojan luomista. Talot ja muut rakennukset kertovat ajastaan: niiden materiaaleista, käytännöistä ja asukkaidensa elämästä. Perinnerakentaminen pitää sisällään ajatuksen siitä, että rakennus on osa kulttuuriperintöä. Se on käsityötaitoa, luonnonmateriaalien hyödyntämistä ja ennen kaikkea ymmärrystä rakenteiden toiminnasta.
Suomessa perinnerakentamiseen liitetään erityisesti hirsirakennukset, savirappaukset, luonnonkivi ja hengittävät rakenteet. Niissä näkyy vuosisatojen kokemus siitä, miten rakennus toimii ilmastossa, jossa on sekä kylmää että kosteaa.
Perinnerakentaminen voi tarkoittaa useita eri asioita. Se voi olla uuden rakennuksen tekemistä perinteisin keinoin, vanhan rakennuksen korjaamista alkuperäisiä menetelmiä kunnioittaen tai täysin uuden rakennuksen rakentamista nykyaikaisilla menetelmillä niin, että sen ulkonäkö mukailee vanhaa.
Täysin perinteisin keinoin uutta ei kuitenkaan voida rakentaa. Rakennusmääräykset edellyttävät tiiviyttä, energiatehokkuutta ja paloturvallisuutta, joita ei saavuteta vanhoilla tavoilla. Esimerkiksi hirsitaloja voidaan edelleen rakentaa, mutta käytössä on usein massiivihirsi, joka täyttää vaatimukset. Myös viherkatot ovat mahdollisia, mutta ne edellyttävät modernia rakennesuunnittelua, joka estää kosteuden pääsyn rakenteisiin.
Uusia rakennuksia voidaan tänäkin päivänä suunnitella niin, että ne näyttävät perinteisiltä. Vaikka punamulta on vaihtunut nykyaikaiseen maalivalikoimaan, tapetteja saa entisajan kuoseilla ja puut voidaan käsitellä harmaiksi jo ennen asennusta. Pistorasioita, hanoja ja muita yksityiskohtia on saatavilla perinteisiltä näyttävinä mutta nykystandardit täyttävinä.
Toisin sanoen ulkonäöllä voidaan kunnioittaa vanhaa, vaikka sisällä rakenteet ja tekniikka ovat täysin tätä päivää. Näin rakennus on sekä turvallinen että miellyttävä asua – ilman vetoa, kylmyyttä tai terveyshaittoja, jotka kuuluisivat menneisyyteen.
Perinnerakentamisen tavallisin muoto on vanhojen rakennusten korjaaminen. Tavoitteena on säilyttää alkuperäinen mahdollisimman pitkälle ja tehdä muutokset rakennuksen henkeä kunnioittaen.
Vanhoja rakennuksia koskevat usein niiden valmistumisajan määräykset, mikä helpottaa perinteisten menetelmien säilyttämistä. Kuitenkin, jos tehdään suuria muutoksia, tarvitaan rakennuslupa – ja sen mukana tulevat myös nykyiset vaatimukset. Märkätilat on aina toteutettava nykymääräysten mukaan, ja tulipesien sekä hormien turvallisuus on varmistettava.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö perinteisiä menetelmiä voisi hyödyntää. Esimerkiksi purueriste voidaan korvata ekovillalla, tervapaperi puukuitulevyllä ja asbestilevy turvallisemmilla vaihtoehdoilla. Näin säilytetään hengittävät ja toimivat rakenteet, mutta vältetään riskit ja vanhat ongelmamateriaalit.
Vaikka lasi mielletään usein moderniksi materiaaliksi, sillä on pitkä historia suomalaisessa rakentamisessa. Vanhoissa rakennuksissa ikkunat olivat pieniä ja moniruutuisia, sillä lasin valmistus oli kallista ja teknisesti haastavaa.
Nykyään tilanne on täysin toinen. Ikkunoista ja lasipinnoista on tullut yhä suurempia, ja niiden eristysominaisuudet täyttävät tiukat energiamääräykset. Perinnerakentamisessa tämä tarkoittaa sitä, että ikkunoiden ilme voidaan säilyttää perinteisenä – esimerkiksi jaollisina puitteina – vaikka itse lasi on nykyaikaista ja energiatehokasta.
Näin yhdistyvät kaksi tärkeää tavoitetta: rakennuksen alkuperäisen ilmeen säilyttäminen ja tämän päivän asumismukavuuden takaaminen.
On hyvä muistaa, että tuskin kukaan haluaa palata täysin vanhaan asumiseen, jossa oli kylmää, vetoisaa ja käymälä sijaitsi pihalla. Siksi perinnerakentaminen on parhaimmillaan kompromissi: vanhaa korjataan perinteisiä menetelmiä kunnioittaen, mutta nykypäivän vaatimukset huomioiden.
Tämä voi tarkoittaa sitä, että märkätiloihin rakennetaan vedeneristeet ja lattialämmitys, mutta pintamateriaalit valitaan vanhan hengen mukaan. Tai sitä, että uuteen rakennukseen asennetaan suuret ikkunapinnat, jotka tuovat valoa ja energiaa säästäviä ominaisuuksia – mutta ulkonäkö sulautuu perinteiseen rakennusympäristöön.
Perinnerakentamisessa suurimmat riskit syntyvät silloin, kun uutta ja vanhaa yhdistetään huolimattomasti. Liiallinen lisäeristäminen voi estää ilmanvaihdon, väärin sijoitetut höyrynsulut voivat aiheuttaa kosteusongelmia ja huolimattomasti valitut materiaalit voivat muuttaa rakenteen toimintaa.
Siksi perinnerakentamisen tärkein ohjenuora on ajatus: miten rakenne toimii, hengittää ja kestää? Kun tämä ymmärretään, perinnerakentaminen voi olla turvallista, kestävää ja kaunista.
Perinnerakentaminen ei ole vain menneiden aikojen romantisointia. Se on tapa säilyttää rakennusten arvokas historia ja yhdistää se nykypäivän mukavuuksiin ja turvallisuuteen.
Kun vanhaa kunnioitetaan ja uudet määräykset huomioidaan, saadaan rakennuksia, jotka ovat kestäviä, viihtyisiä ja kauniita. Lasi ja muut modernit materiaalit eivät vie pois perinteen henkeä – oikein käytettyinä ne voivat jopa korostaa sitä.
Perinnerakentaminen on siis ennen kaikkea tasapainoa: menneisyyden arvon ja nykyisyyden vaatimusten yhdistämistä tavalla, joka palvelee myös tulevia sukupolvia.